Olen fennisti

Pirkko Muikku-Werner

Tunnustan: olen fennisti. Olen siten lähes läheisriippuvainen äidinkielestä, joten kielikysymys on hyvin henkilökohtainen. Meillä on ollut jo vuosikymmeniä hyvä suhde, eikä intohimo ole kadonnut niin kuin monista muista suhteista.

Suomen kieli on tuttu ja turvallinen kumppani: Suomeksi kirjoittaessani tiedän, miten toimia erilaisissa tilanteissa, erilaisten ihmisten kanssa. Suomeksi hallitsen monitasoisen variaation.
Viime aikoina ulkoa päin on ehdoteltu: aloita uusi suhde, ota toinen. Maanittelua on perusteltu lisääntyvillä verkostoilla, maineella ja ennen kaikkea ehdottelijoille koituvalla hyödyllä. Olen ymmällä: olenko nyt huono ihminen, kun haluan pysyä siinä suhteessa, joka ei koskaan jätä minua pulaan?

Kertaan kaikille tuttuja pysyvän kumppanin etuja:

1. etu: Tuttuus mahdollistaa yhtäältä säästöliekkisen kielellisen toiminnan, toisaalta tietyn tason. Muutama syrjähyppy on nimittäin paljastanut, että aikaa niihin menee moninkertaisesti ja asiaan sekoitettu tuttava kielentarkastaja totesi, että tuo erikielinen tekstini oli huonointa, mitä olen ikinä kirjoittanut. Äidinkielellä pystyn paneutumaan, pureutumaan ja syventymään aiheeseen, tartun asiaan, etsin tai pyrin löytämään ratkaisuja, mutta toisella kielellä peipörini diilaa subjektia x. Siinä kaikki; aina sama, yksi ja ainoa muotti.

Joudutaanko miettimään, kumpi on tärkeämpää, laatu vai kieli?

2. etu: Hyvästä suhteesta voi ammentaa voimaa moniaalle. Toki fennistinkin sanottavalla on kansainvälistä merkitystä; esimerkiksi vieraan kielen omaksumisen tutkimuksen indoeurooppalaisiin kieliin pohjautuva teoria on hyvä testata suomalaisugrilaisella todistusaineistolla.

Mutta mitä lähiyhteisölle tärkeää jää tutkimatta, jos aiheiden valintaa ohjaa liikaa niiden kansainvälisen merkityksen pohtiminen?

Humanisti uskoo lujasti siihen, että hänellä on kerrottavaa myös suurelle suomalaiselle yleisölle: vuorovaikutus tutkimuksen ja ympäröivän maailman välillä on välttämätöntä. Kaikki Suomessa tehty ei kiinnosta maailmalla, eikä kaikkea voi edes relevantisti kuvata. Kun kirjoitan idiomeista, en hevin pysty suomea taitamattomalle selittämään seuraavan idiomin erikoisuutta käännöksen avulla: Mehtimäen valaistu latu on tasainen lenkki, varma nakki joka säällä.

Etujen listaamista voisi toki jatkaa. Tässä vaiheessa siirryn kuitenkin tunnetasolle, jos sallitaan: En kiellä sitä mahdollisuutta, että monikielisyys on rikkaus ja suuntautuneisuus maailmalle on elämään kuuluvan muutoksen merkki. Mutta mieleni minä pahoitan, jos arvostus ei suosi kuin uusia sivusuhteita.

Paul Auster kuvaa Ranskaan joutuvan sankarinsa kokemuksia: Vivahteet, pohjavirtaukset, alitajuiset mielleyhtymät – ne olivat ulottumattomissani. Olen samaa mieltä kirjoittaessani vieraalla kielellä.

(Puheenvuoro Tieteen päivien paneelikeskustelussa Joensuussa 22.9.2012.)

Tieteen kieli, c/o Kulttuurintutkimuksen seura, PL 35, 40014 Jyväskylän yliopisto; puh. 044 2900 639; Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. www.facebook.com/tieteenkieli

Uusimmat kirjoitukset

Login Form